Luma-ryhmä

Luma

Luonnontieteet ja matematiikka - enemmän kuin luulet.

Lappeenrannan Lyseon lukiossa kylvetään opiskelijoihin innostuksen siemeniä LUMA-aineita kohtaan. Lukiossa pyritään tarjoamaan monipuolisia soveltavia kursseja LUMA-aineissa läpi koko lukuvuoden.

Matematiikassa on tarjolla useita soveltavia kursseja. Esimerkiksi veroihin, korkoihin ja muuhun arkielämän matematiikkaan tutustutaan talousmatematiikan kurssilla ja jatko-opintovalmiuksia voi kartuttaa tilasto- ja todennäköisyyslaskennan jatkokurssilla. Teemme myös yhteistyötä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa mm. järjestämällä vuosittain Yliopistomatematiikan esittelykurssin, jossa opettajina toimivat yliopiston opettajat.

Kemiassa soveltavina kursseina järjestetään laboratoriokurssi, makromolekyylien kurssi (biokemiaa), orgaanisen kemian kurssi sekä molekyyligastronomian kurssi. Tule siis ottamaan selvää, mistä proteiinit ovat oikeasti tehty ja miten niitä voi muokata ruoanlaiton keinoin! Fysiikan soveltavia kursseja ovat elektroniikan verkkokurssi ja tähtitiede. Biologiassa soveltavia kursseja ovat biologian tutkimuskurssi, lääketieteellisen biologian kurssi sekä eläinten käyttäytymisen ja lajintuntemuksen kurssi. Maanteteen soveltavalla kurssilla tutustutaan erilaisiin sähköisiin ohjelmiin, joita käytetään maantieteellisessä tutkimuksessa sekä sähköisessä yo-tutkinnossa. Tietotekniikan perusteet käydään läpi lukion alkumetreillä ja opiskelua voi syventää ohjelmoinnin kursseilla. Kertauskursseja järjestetään kaikissa LUMA-aineissa.

Lyseon lukion fysiikan opiskeluun on liittynyt matka tiedeleirille Sveitsin Geneveen, jossa sijaitsee Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN. Viikon ohjelmaan CERNissä sisältyy yleisesittely, tutustuminen johonkin koeasemaan ja tietokonekeskukseen, hiukkaskiihdyttimet, hiukkasilmaisimet jne. Lisäksi vierailemme joko YK:ssa tai Punaisessa Ristissä sekä tutustumme Geneven kaupunkiin. Tiedeleirille valitaan lukiostamme FY8-kurssin valinneita. Cernin tiedeleiri on toteutunut joka toinen lukuvuosi.

Valtakunnallista LUMA-viikkoa on pyritty viettämään vuosittain erilaisin tempauksin. Myös LUMA-aineiden kansalliset kilpailut järjestetään lukiossa vuosittain. Tavoitteena Lyseossa on innostaa opiskelijoita LUMA-aineiden opiskeluun lukiossa ja jatko-opinnoissa.

 

LUMA-ryhmä

Luonnontieteistä ja matematiikasta kiinnostuneet opiskelijat voivat hakea LUMA-ryhmään lukion ensimmäisen vuoden syksyn aikana. Ryhmään haetaan opintomenestyksen ja hakemusten perusteella. LUMA-ryhmä voi ottaa osaa erilaisiin LUMA-projekteihin (Erasmus+, NordPlus Junior) ja LUMA-kursseille. LUMA-ryhmä tekee lukion toisena vuotena leirikoulumatkan kotimaahan tai ulkomaille. Tästä sovitaan ryhmän kanssa yhdessä. Tutustumiskohteet leirikoulun aikana ovat matemaattis-luonnontieteellisiä kohteita.